Ylläksen tunturit”Päätieltä Kittilän suunnasta käännytään pienelle hiekkatielle, jota ajetaan muutaman kilometrin verran. Hiekan pöllytessä auton takana, täytyy miettiä mihin parkkeeraa autonsa. Tilaa on vain juuri sen verran pihassa, että vain yksi auto mahtuu sinne. Ja autopaikka on tietysti varattu emännälle. Tien reunaan on hyvä jättää auto, sillä harvoin tiellä ketään muuta asukkaita liikkuu. Hätätapauksessa vaikka naapurin pihaan. Tosiasia vain on, että lähin naapuri asuu yhdeksän kilometrin päässä.”Uunituore keltainen omakotitalo paistaa puiden lomasta Suomen kauniissa luonnossa, Lapissa. Ylläksellä sijaitsevan kennelin päärakennus, koirien ja ihmisten majapaikka on rakennettu vuonna 2007. Se on varta vasten suunniteltu suurelle koiraperheelle ja talosta on tehty huipputurvallinen. Koirilla on myös mahdollisuus päästä aivan läheltä uimaan Ylläsjärvelle. Huoneita talossa on viisi, sekä keittiö ja kaksi vessaa. Keittiössä on paljon kaappeja, etenkin koirille, mutta myös ihmisille.Hella on varustettu turvasuojalla, jotta koirat eivät pääse hyppäämään kuuman hellan päälle. Huoneita on koirien omistajalle makuuhuone ja työhuone, muut huoneet onkin sitten omistettu täysin koirille. Yksi huone on narttujen vallassa, toinen urosten ja yksi on sairaille koirille tai pennuille ja emolle. Toisen vessan yhteydessä on pieni kodinhoitohuone ja toisessa vessassa on suihku- ja saunatilat.
![]() ©Flickr, nolaclutterbusters © Flickr, Christopher Barson © Flickr, Matthew Bietz Äärettömät ulkoilumahdollisuudet”Metsässä on aivan hiljaista. Ei kuulu muuta kuin hiljaisia askeleita ja koiran läähätys. Edessä aukeaa aivan upea järvimaisema ja koira ryntää leikkimään veteen. Kuuluu naurua, kun koira ravistelee märkää turkkiaan. Mikä voisi olla sen parempaa?”Tontin ulkopuolella alkaa monia mahdollisuuksia antava luonto. Etupihasta lähtevältä hiekkatieltä voi kävellä muutaman kilometrin päähän kauppaan. Heti takapihan jälkeen alkavasta harvasta mäntymetsästä lähtee kolme eri pituista lenkkipolkua, joista jokaisessa voi treenata eri asioita. Koirien kanssa on myös mahdollisuus kiivetä Ylläksen päälle ihastelemaan upeita Lapin maisemia. Yhden lenkkipolun varrella on puhdasvetinen ja kalaisa Ylläsjärvi, jossa koirat voivat harjoitella vesipelastusta tai vaan rentoutua veneen kokassa ihmisten kalastaessa. Osa lenkkipolusta on pitkospuita ja kaikki Belezan koirat ovat opetettu kävelemään myös pitkospuita. Tälle polulle ei kannata lähteä seikkailemaan useamman koiran kanssa, sillä pitkospuut ovat välillä liian kapeat monelle koiralle. Toisella lenkkipolulla on helppoja ja haastavia maastoesteitä, sekä polun loppupäässä puisto, jossa voi treenailla tokoa. Polulla voi tavata myös islanninhevosryhmän ratsastamassa, jolloin koiramme suurella innolla haluavat hieroa ystävyyttä hevosten kanssa. Meillä on kuitenkin ollut tapana jättää hevoset rauhaan. Kolmannelle polulle on varta vasten rakennettu tekoluolasto, jotta borderimme voivat harjoitella luolakokeisiin. Polku risteytyy puolivälissä matkaa, joista vasemmalle kääntyvä polku menee takaisin Belezan pihaan ja oikealle lähtevä polku vie Ylläksen juurelle, josta voi kiivetä muutaman kilometrin mittaisen matkan Ylläksen (718m) päälle. Teemme myös tilauksesta koiravaelluksia Ylläkselle. Reitin varrella on katos, jossa voi paistaa makkaraa. Kasvatusperiaatteistamme ja toiminnasta voit lukea lisää Kasvatus- ja Toiminta- linkeistä.
![]() |